Fondion Oy kasvaa huimaa vauhtia
Kasvun taustalla ovat asiakaslähtöinen tuotekehitys, innovatiiviset ohjelmistoratkaisut ja syvällinen ymmärrys rakennusalan muuttuvista tarpeista.
Rakennusala käy läpi suurinta murrostaan vuosikymmeniin. Fondion on mukana muovaamassa sitä digitaalisen johtamisen edelläkävijänä. Rakennusala on valtavan murroksen keskellä. Kustannuspaineet, tiukentuva kilpailu ja kasvavat laatuvaatimukset ajavat yrityksiä digitalisoitumaan nopeasti. Meidän tehtävämme on tarjota siihen parhaat mahdolliset työkalut, kertoo Fondionin liiketoimintajohtaja Mauno Valli.
Teknologia, joka ratkaisee aidot haasteet
Fondion on kehittänyt ratkaisun, jossa kaikki keskeiset asiat ovat suorassa yhteydessä toisiinsa. Eri yritysten tarpeisiin mukautuva kustannuslaskenta muodostaa tarjous- ja sopimusdokumentit automaattisesti tarvittaessa työselosteineen yrityksen ilmeen mukaisena.
Kustannuslaskenta muodostaa myös litteratason kustannusseurantaan automaattisesti budjetin, jolla yritys voi ennustaa toteumaa projektin edetessä kirjaamalla kustannusmuutokset helposti.
Yritys voi myös seurata koko projektimassan taloudellista tilannetta esimerkiksi katsomalla kannattavuutta tietyn projektipäällikön tai vaikka lisätöiden osalta uudessa projektiraportti-näkymässä, johon kaikkien projektien kustannukset päivittyvät reaaliajassa.
2025 julkaistuun aikataulutus ja resursointityökaluun saadaan automaattisesti kustannuslaskennasta työtunnit, jolloin nähdään projektia aikataulutettaessa automaattisesti vertailu laskettujen tuntien ja aikataulutettujen tuntien osalta. Resursointityökalussa työntekijälle resursoidut työmaat päivittyvät reaaliajassa jokaisen työntekijän mobiilinäkymään, jolloin tiedonkulun haasteilta vältytään.
Uudessa aikataulutus ja resursointi-työkalussa voidaan vapaasti lisätä projektille työvaiheita sekä resursointiin esimerkiksi alihankkijoita sekä koneet ja kalustot, yrityksen omien työntekijöiden lisäksi.
Fondion on kehittänyt talouden toiminnallisuuksiin paljon rakennusalalla tarvittavia asioita myös toteuman mukaan laskutusta varten, mitä tarvitaan esimerkiksi lisätöiden osalta. Tästä uusimpana esimerkkinä on asiakas- ja projektikohtainen hinnoittelumalli sekä tähän liittyvät automaatiot. Fondion toteutti aikaisemmin mm. ostolaskujen automaattisen projektikohdistuksen sekä laskutusautomatiikan.
Olemme rakentaneet taloushallintoon integroidun järjestelmän, joka yhdistää kaikki keskeiset osa-alueet keskenään. Näiden avulla rakennusalan yritykset voivat johtaa projektejaan tarkalla datalla ja reaaliaikaisesti yhdestä paikasta, sanoo Fondionin tuotejohtaja Jarmo Valli.
Reaaliaikainen raportointi ja käytettävyys keskiössä
Fondionin uusi projektiraportoinnin näkymä mahdollistaa keskitetyn, tarkkaan ja reaaliaikaiseen dataan perustuvan johtamisen. Käyttäjäystävällisyys ja läpinäkyvyys ovat kehitystyön keskiössä.
Helppokäyttöisyys ja tehokkuus kulkevat meillä käsi kädessä. Rakennusalan yritykset etsivät nyt ratkaisuja, jotka eivät vie aikaa – vaan säästävät sitä ja tuovat tulosta. Uusi projektiraporttinäkymä auttaa yrityksiä löytämään poikkeamat ja tekemään tarvittavat muutokset nopeasti, Jarmo Valli jatkaa.
Fondion rakentaa tulevaisuutta
Fondion näkee tulevaisuuden kirkkaana. Digitaalinen toiminnanohjaus ei ole enää kilpailuetu – se on elinehto. Kannattavuuteen ja kilpailukykytekijöihin panostetaan nyt erityisen paljon.
Fondionin kasvu kertoo, että rakennusala on valmis siirtymään uuteen aikakauteen. Meidän tehtävämme on olla kehityksen kärjessä ja varmistaa, että asiakkaamme menestyvät, päättää Mauno Valli.
Lisätietoja:
Mauno Valli
Liiketoimintajohtaja
Fondion Oy
Puhelin: +358405003087
Sähköposti: mauno.valli@fondion.com